Suomen metsätyypit ja niiden uhanalaisuus

Suomen metsätyypit

Suomessa metsä- ja suotyypit luokitellaan niiden pintakasvillisuuden ja maaperän ravinteisuuden mukaan. Prosenttiosuudet perustuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) virallisiin tilastoihin metsä- ja suomaan kokonaisaloista. [1, 2]

1. Metsätyypit (Kangasmetsät ja lehdot)

Metsämaat peittävät yli 75 % Suomen maapinta-alasta. Kivennäismaiden kasvupaikat jaetaan karuudesta rehevyyteen seuraavasti: [1]

• • Karukkokankaat (CIT-tyyppi) – n. 1 % metsämaasta: Erittäin karut ja hiekkaiset maat, joiden valtalajeina ovat jäkälät (kuten palleroporo- ja harmaaporonjäkälä) ja kanerva.

• • Kuivat kankaat (CT-tyyppi) – n. 7 % metsämaasta: Karut mäntymetsät, joiden aluskasvillisuutta hallitsevat puolukka, kanerva ja seinäsammal.

• • Kuivahkot kankaat (VT-tyyppi) – n. 29 % metsämaasta: Keskiravinteiset ja valoisat kasvupaikat, joissa kasvaa pääasiassa mäntyä. Aluskasvillisuudessa korostuu puolukka.

• • Tuoreet kankaat (MT-tyyppi) – n. 40 % metsämaasta: Suomen yleisin metsätyyppi. Rehevät, varjoisat kuusimetsät, joiden opaskasveina toimivat mustikka ja kerrossammal.

• • Lehtomaiset kankaat (OMT-tyyppi) – n. 22 % metsämaasta: Erittäin rehevät ja monilajiset havumetsät (pääosin kuusikot), joissa esiintyy jo vaativampia ruohokasveja, kuten käenkaalia (ketunleipä) ja lillukkaa.

• • Lehdot (Lh-tyypit) – n. 1 % metsämaasta: Suomen ravinteikkaimmat ja monimuotoisimmat metsämaat. Niissä ei ole kangasturvetta vaan multamaa. Lehdot jaetaan kuiviin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin, ja niissä kasvavat maamme vaativimmat jalot lehtipuut (tammi, vaahtera, lehmus, saarni). [1]

2. Suotyypit (Puustoiset suot ja avosuot)

Suot peittävät noin 28 % Suomen maapinta-alasta (n. 9 miljoonaa hehtaaria). Alkuperäisestä suopinta-alasta eri pääryhmien suhteelliset osuudet jakautuvat seuraavasti: [1]

• • Rämeet (R) – n. 47 % suopinta-alasta: Suomen yleisin suotyyppi. Puustoisia, pääosin mäntyä kasvavia karuja soita, joiden opaskasveja ovat suopursu, vaivaiskoivu ja juolukka.

• • Korvet (K) – n. 23 % suopinta-alasta: Puustoisia, kuusi- ja lehtipuuvaltaisia (usein hieskoivu) korpimetsiä, joiden läpi virtaa ravinteikasta vettä. Aluskasvillisuudessa esiintyy mustikkaa ja saniaisia.

• • Nevat (N) – n. 28 % suopinta-alasta: Puuttomia, avoimia ja hyvin märkiä väli- tai vähäravinteisia avosoita. Nevoilla kasvaa pääasiassa saroja ja rahkasammalia, ja ne muodostavat suuren osan aapasuokokonaisuuksista.

• • Letot (L) – n. 2 % suopinta-alasta: Puuttomia tai harvapuustoisia, kalkkivaikutteisia ja poikkeuksellisen ravinteikkaita avosoita. Letot ovat Suomen harvinaisimpia ja uhanalaisimpia suotyyppejä.

Suomen metsäluontotyyppien uhanalaisuus

Suomen metsäluontotyypeistä 76 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi maamme luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa. Tilanne on huomattavasti vakavampi Etelä-Suomessa, jossa metsätyypeistä peräti 79 % on uhanalaisia, kun taas Pohjois-Suomessa vastaava luku on 56 %. Pääasiallisina syinä tähän ovat lahopuun ja vanhojen, suurten puiden puute sekä puuston ikärakenteen muuttuminen. Metsät ovatkin nykyään Suomen uhanalaisten lajien suurin elinympäristö yli 800 uhanalaisella lajillaan.

Uhanalaiset metsäluontotyypit

Uhanalaiset metsätyypit jaetaan virallisten IUCN-uhanalaisuusluokkien (CR = Äärimmäisen uhanalainen, EN = Erittäin uhanalainen, VU = Vaarantunut) mukaan neljään pääryhmään:

1. 1. Lehdot (CR–VU): Kaikki lehtotyypit ovat uhanalaisia Etelä-Suomessa. Jalopuulehdot (tammi, lehmus, vaahtera, saarni) ja pähkinäpensaslehdot kärsivät raivauksesta ja kuusettumisesta. Myös tuoreet, kosteat (saniaistyypit) ja kuivat lehdot ovat vaarassa.

1. 1. Kangasmetsät (EN–VU): Sekä kuivat, tuoreet että pineenit (mäntyvaltaiset) vanhat luonnontilaiset ikämetsät ovat erittäin uhanalaisia. Harjumetsät kärsivät umpeenkasvusta, ja luontaiset palo- ja kuloalueet sekä tulvaperäiset kangasmetsät ovat erittäin harvinaisia.

1. 1. Puustoiset suot ja korvet (VU–CR): Kaikki korpityypit ovat uhanalaisia ojituksen vuoksi. Rehevät runko- ja saniaiskorvet ovat erittäin uhanalaisia, ja kalkkivaikutteiset lettokorvet ovat suoraan kuivumisen vuoksi äärimmäisen uhanalaisia (CR). Myös metsäisiä rämeitä on ojitettu voimakkaasti.

1. 1. Erityiset ja rannikon metsätyypit (VU–CR): Maankohoamisrannikon primäärisukkessio-metsät kärsivät rakentamisesta, ja puustoiset metsälaitumet sekä haat ovat äärimmäisen uhanalaisia laidunnuksen loputtua.

Miten tähän tilanteeseen päädyttiin?

Nykyinen tilanne on seurausta toisen maailmansodan jälkeisestä, valtion laajasti rahoittamasta tehoteollisesta maankäytöstä, jolla pyrittiin maksimoimaan puuntuotanto ja hankkimaan maatalousmaata.

• • Lehtojen raivaus pelloiksi: Rehevät ja ravinteikkaat lehtometsät kasvoivat parhailla, runsasravinteisimmilla maaperillä. Tämän vuoksi niitä raivattiin jo satojen vuosien ajan historian saatossa erittäin laajasti maatalousmaan ja peltojen tieltä, mikä teki lehtotyypeistä jo varhain pirstoutuneita ja harvinaisia.

• • Massiivinen suometsätalous: Vuoden 1928 metsänparannuslain ja valtiontukien siivittämänä yli puolet Suomen 10 miljoonasta suohehtaarista ojitettiin talousmetsiksi. Etelä-Suomessa ojitettujen soiden osuus ylittää paikoin jopa 75 %.

• • Tehometsätalous ja kantojen korjuu: Teolliset avohakkuut, laajat äestykset ja kulojen torjunta hävittivät metsistä luontaisen monimuotoisuuden. Erityisesti energiapuun ja bioenergian tuotantoa varten aloitettu laajamittainen kantojen nosto ja korjuu köyhdytti metsämaata ja poisti maasta tärkeää järeää lahopuutavaraa, josta monet hyönteiset ja sienet ovat riippuvaisia. [1, 2, 3]

Mitä nykyään tehdään tilanteen korjaamiseksi?

Luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi Suomessa ja EU:ssa on otettu käyttöön uusia suojelu- ja rahoitusmekanismeja, jotka yhdistävät valtion toimet, muuttuneet metsänhoidon käytännöt ja markkinaehtoiset sertifikaatit:

• • Soiden ennallistaminen: Ojitetuilla soilla nostetaan vedenpintaa tukkimalla ojia ja rakentamalla turvepatoja. Tämä palauttaa alkuperäisen suokasvillisuuden ja pysäyttää kuivumisen aiheuttamat hiilipäästöt.

• • Suojelualueiden määrän kasvattaminen: Suomen lakisääteisten suojeltujen metsien pinta-ala kasvaa nykyään keskimäärin noin 13 000 hehtaaria vuodessa. Kolmivuotisella seurantajaksolla suojeluala laajeni lähes 40 000 hehtaarilla. Yhteensä suojeltua metsää on noin 2,94 miljoonaa hehtaaria eli 13 % Suomen metsistä.

• • Valtion ympäristöohjelmat ja lakikohteet: Valtion rahoittama Helmi-ohjelma kunnostaa heikentyneitä suotyyppejä ja lehtoja. Vapaaehtoisuuteen perustuva METSO-ohjelma (jonka uusi kausi ulottuu vuoteen 2030) puolestaan maksaa metsänomistajille korvauksia metsien pysyvästä tai määräaikaisesta suojelusta, mikä on yksi keskeisimmistä tekijöistä vuotuisen suojelupinta-alan kasvussa. Lisäksi metsätalouden toimenpiteissä on lakisääteisesti jätettävä hakkuiden ulkopuolelle metsälain 10 §:n mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt (METE-kohteet), kuten purojen lähiympäristöt, jyrkänteet ja pienet lehtolaikut Metsäkeskuksen ohjeistuksen mukaisesti.

• • Kannot jätetään rauhaan ja lahopuuta lisätään: Nykyään kantojen nostamisesta ja korjuusta on pääosin luovuttu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, ja kannot jätetään hakkuissa rauhaan metsämaahan lahoamaan. Talousmetsien hoidossa huolehditaan lahopuusta markkinaehtoisilla PEFC- ja FSC-sertifikaateilla. Molemmat sertifikaatit velvoittavat jättämään hakkuissa eläviä säästöpuita sekä kuollutta lahopuuta uhanalaisen lajiston, kuten kääpien ja hyönteisten, turvaksi. FSC asettaa PEFC-sertifikaattia tiukemmat vaatimukset säästöpuun määrälle ja pysyvälle suojelulle.

• • Uudet metsänhoidon menetelmät ja riistanhoito: Avohakkuiden rinnalla yleistyy jatkuva kasvatus erityisesti turvemailla, jotta vältytään uusilta kunnostusojituksilta. Hakkuissa jätetään tietoisesti säästöpuuryhmiä, tehdään keinotekoisia tekopökkelöitä ja Metsäkeskus tarjoaa uusia kannustimia talousmetsien luonnonhoitoon. Käytännön metsätaloudessa monimuotoisuutta tuetaan nykyisin myös jättämällä raivaamattomia riistatiheikköjä (suojatiheikköjä), jotka tarjoavat suojaa ja ravintoa metsäkanalinnuille. Samalla vesistöjen ja arvokkaiden pienvesien rannoille jätetään puustoisesat suojavyöhykkeet, jotka sitovat valumia ja suojaavat varjoisuudellaan herkkää lajistoa, kuten maakotiloita ja sammalia. [1, 2, 3]

Pipon puunkaato hoitaa metsäsi kuntoon

Hyvin hoidettu metsä kasvaa paremmin, kestää paremmin erilaisia tuhoja ja tuottaa omistajalleen enemmän pitkällä aikavälillä. Oikea-aikaiset raivaukset, taimikonhoito ja tarvittavat puunkaadot pitävät metsän elinvoimaisena ja auttavat arvokkaimpia puita kasvamaan täyteen potentiaaliinsa.

Samalla on tärkeää huolehtia luonnon monimuotoisuudesta. Kaikkea ei tarvitse siistiä tai poistaa – säästöpuut, lahopuu ja arvokkaat elinympäristöt tarjoavat kodin lukuisille kasvi-, sieni- ja eläinlajeille. Vastuullisessa metsänhoidossa taloudelliset tavoitteet ja luonnon arvot voivat kulkea rinnakkain.

Metsä on pitkäjänteinen perintö. Viisailla päätöksillä tänään voidaan varmistaa, että se säilyy terveenä, tuottavana ja monimuotoisena myös tuleville sukupolville.

Pipon Puunkaato tarjoaa turvalliset ja ammattitaitoiset puunkaato-, tontinraivaus- ja vesakonraivauspalvelut. Toteutamme työt huolellisesti ja kohteen erityispiirteet huomioiden, jotta metsä tai piha-alue palvelee tarkoitustaan myös vuosien päästä.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä kohteellesi turvallinen, kestävä ja tarkoituksenmukainen ratkaisu.